19.9.2006

Nuppu täytti 10 vuotta! Äiskän oma kullannuuppuli on jo iso tyttö! Lahjuksi annoimme maksalaatikkoa ja exclusive-lenkin eli Esa kävin Nupun kanssa ulkona kun minä olin nakkien kanssa treenaamassa.

Treeneistä; mentiin Tiinan kanssa Helsingin pitäjän kirkon lähettyville Helsinge skolaa vastapäätä olevalla hiekkakentälle. Ei olla ennen oltu tuolla. Jossain vaiheessa sinne tuli ilm. äiti ja tytär treenaamaan fudista, mutta hyvin mahduttiin samalle kentälle. Tuolla oli jopa valot, että sikäli sangen mainio paikka.

Nessun kanssa meni hyvin. Otin sen heti ekaksi autosta ja siinä kun vaihdettiin juorut niin Tiina rapsi ja riekkui Nessun kanssa ja Nebu rentoutui. Kun juoruilu saatiin päätökseen tein Nessun kanssa vähän seuraamista, mutta enimmäkseen paikallaolon alkeita. Paikallaolot meni nyt paljon paremmin kun parina aiempana kertana kun ollaan oltu pois kotoa. Monta kertaa Nessu nousi seisomaan heti kun käänsin sille selkäni, mutta saatiin myös tosi monta onnistumista useamman askeleen matkalta. Kentällä oli tukeva penkki, hyppyytin Nessun siihen ja syötin sille namia ja pyysin seisomaan. Käpälöitsin sitä itse, mutta Nessu oli vain tohkeissaan nameista. Eli pöytätreenikin on aloitettu talven sertin metsästystä varten ;).

Nessu välillä takaisin autoon ja Pirre piinapenkkiin. Tein aluksi sille  Onnin ruutuja. Tiina oli tehnyt tosi pienen ruudun, vein vain namit alustalle ja Pirre sai juosta syömään. Otin jo ihan hyvältäkin matkalta ja sehän vain lisäsi Pirren vauhtia. Tuo on kivaa "paineiden purkua" kun saa juosta ja käyttää kroppaansa eikä aina vain vaadita hillittyä ja hallittua olemista.

En nyt oikein enää muista, mitä muuta tein Pirren kanssa. Taisin ottaa niitä seisomisia niin, että palatessani seisoin aika kauan Pirren vieressä ennen kuin palkkasin. Ei isommin väistänyt, mutta taisi stepata kun menin luo. Niin ja sitten otettiin Pirren ja Pinja-bokserin kanssa paikallaolo. Muuten meni hyvin, mutta Pirre ennakoi istumisen. Sen siitä saa, kun välillä treenaa maasta istumista...

Sitten Nessu taas treeniin ja pari paikallaoloa? Seuraamista vähän. Sitten potti, joka on Nessulle vielä vaikea juttu.

Pirren kanssa myös potti lopuksi, mutta ai vitsi että se villiintyy siitä! Hauhau! Pompsis! Hauhauhauhau! Niin että pitäisikö tätä pottipalkkaa vähän muuttaa jatkossa... Esim. niin, että potti on autossa eikä sitä oteta kentälle ollenkaan, sen vain sitten joskus saa. Tai pitäisikö siitä luopua vähäksi aikaa kokonaan?