17.10.2006

Pirren kanssa ATD:n kimppatokoharjoitteluvuorolla.

Aluksi seurattiin, tein suht paljon käännöksiä vasemmalle. Meni hyvin, ei edistänyt. Liikkeestä maahan oli sikahyvä. Sitten taidettiin ottaa paikallaoloa porukassa. Ei mennyt ekalla alas, muuten tosi hyvä. Pirre kyllä katseli tarkkaavaisesti ympärilleen, lopuksi laittoi leuan maahan mutta pysyi hyvin alhaalla about 3 min.

Muistaakseni tuon paikallaolon jälkeen otin liikkeestä seisomista. Meni koko ajan maahan... Helpotin ihan älyttömästi eli pysäytin kädellä. Loppujen lopuksi meni jees, pientä steppausta. En uskaltanut enää ottaa liikkeestä maahanmenoa. Mitähän tähän oikein keksisi?

Janina huuteli meille seuraamiskaaviota. Janina teki hyvän havainnon, että täyskäännöksissä otan oikein kunnon harppauksen ja Pirrelle tulee yksinkertaisesti kiire. Ja jos tästä harppauksesta sitten pysähdyn yhtäkkiä niin ei Pirre edes voi ehtiä perusasentoon vaan on mennyt minusta jo ohi. Itse hiffasin, että kun harjoittelen namihoukuttimella tiiviimpää täyskäännöstä niin silloin kyllä töpötän pikkuaskelia... Kannattaisko tuota kokeilla ihan seuratessakin???

Tein hyppyjä, meni kohtuullisesti. Hyvää oli se, että Pirre lähti ekalla ilman katsekontaktia, päänkääntämistä tai käsiapua. Seisominen oli vähän niin ja näin, steppaamista ja yritystä tulla esteen vierestä ja sen ohi liian lähelle seisomaan. Tein vähän myös perusasennosta maahan ja ylös.

Kaikenkaikkiaan oikein hyvä treeni! Uusi vieras paikka, paljon häiriötä muista tokottajista (eikä meitä tainnut olla kuin puolet paikalla...).