Ennen messaria käytiin vissiin Tiinan kanssa Jumbon parkkihallissa treenaamassa. En kyllä enää muista mitä ja miten meni.

Sielu meni nimittäin huonoon kuntoon 7.12.2006 (enoni kuolemaa seuraavana päivänä) kun käytiin Lissun kanssa röntgenissä. Tarkoitus oli tutkituttaa keuhkoja mahd. etäpesäkkeiden varalta tulevaa lihaskasvaimen leikkausta ajatellen ja selvittää mistä Lissun liikkumisongelmat johtuu. Ell Seppo Juntunen totesi jo käsikopelolla, että nivelrikkoa on siellä, täällä ja tuolla (eli ainakin oik. lonkassa, molemmissa kyynärissä ja ranteissa sekä etujalkojen varpaiden nivelissä). Liikkumisongelmaa ei kuulemma kannata tuon enempää tutkia, selvä kuin pläkki.

Mutta sitten se keuhkoröntgen. Lissun keuhkoissa on mun nyrkin kokoisia kasvaimia.

Kipulääkitys ja kun kunto huononee niin eutanasia. En kysynyt, että kuinka paljon on aikaa mutta toisen asian kysymisen asian aloitin sillä että "Kukaanhan ei tietysti pysty arvioimaan kuinka kauan aikaa on jäljellä..." niin ell sanoi tuohon väliin että viikkoja. Voi luoja.

Juttelin myöhemmin oman ell:n kanssa ja hän sanoi, että kunto voi huonontua tällaisissa tapauksissa hyvinkin nopeasti. Keuhkokasvaimet voi kasvaa räjähdysmäisesti parissa päivässä ja kunto huononee muutenkin aika rivakasti kun kasvainkudosta on enemmän kuin keuhkokudosta. Hänen omalla koirallaan ruokahalun menetys oli merkki sillä koiruus oli ollut aiemmin tosi hyvä syömään. Toinen selvempi merkki on jos hengitys menee vaikeaksi. Itse ajattelin, että jos Lissulta menee ruokahalu, niin sillä täytyy oikeasti olla huono olo. Eli kun joku (herkuilla höystetty) ateria jää syömättä, soitan ell:lle.

Ei ole treenaaminen paljon kiinnostanut. Itku on herkässä joka käänteessä. Onneksi katsoin telkasta Pelikaanimies -leffan. Siinä sanottiin hienosti, että eläin on kuolematon sillä se ei tiedä kuolevansa. Tähän täytyy tukeutua!

Esan kanssa ollaan sovittu, että jos vain mahdollista niin ell tulee sitten aikanaan nukuttamaan Lissun kotiin. Tuhkaus yhteistuhkauksena, ei haluta kotiin hautausmaata ja kuolleen isäni nähneenä tiedän, että ei siinä ruhossa ole enää mitään olennaista. Toivottavasti Lissu nyt jaksaisi vähän enemmän kuin "viikkoja", oma ell joka jo suostui tulemaan kotiin lopettamaan Lissun on tähän vuodenaikaan aika paljon lomilla. Ja muutenkin. Kyllä minä haluan Lissun pitää mahdollisimman pitkään!

Huoh. Nyt ollaan vain keskitytty pitämään Lissu onnellisena (vai helpottamaan omaa oloamme...?). Eli paljon ruokaa höystettynä herkuilla (mitä väliä niillä liikakiloilla enää tässä vaiheessa olisi ja sitä paitsi Lissu vain laihtuu). Naminetsintäleikkejä, paljon rapsutuksia. Liikuntaa ei ole isommin harrastettu monestakin syystä, mutta tarkoitus on tehdä Lissun kanssa lyhyitä privaattilenkkejä, jätetään nakit kotiin.

Kurjaa aikaa, ei voi muuta sanoa. Pitäisi nyt vain katsoa koiraa; se ei vaikuta sairaalta, kipulääkitys on kohdillaan. Nauttii ruuasta ja huomiosta. Mutta siitä on vain niin kovin vaikea saada voimia itselle...