On vähän vierähtänyt sitten viime kirjoituksen. Noh, treenirintamalla ei ole tapahtunut yhtään mitään, on häädetty täitä, Nessu on ollut juoksussa ja ollaan "pahoitettu mieli" yhdistystoiminnassa. Kerran taidettiin tokottaa kotona viime viikolla mutta en kyllä yhtään muista mitä tehtiin.

Viime sunnuntaina - vihdoin - päästiin Tärpän kanssa TUUKKin tokoon. Penturyhmässä vaikka tuo jo iso tyttö onkin koska ei sille ole mitään vielä opetettu. Mä en tajua miten tässä kävi näin... Noh, TUUKKin tunnilla oli ohjelmassa hyppyä, noutokapulan ottamista ja merkille menoa. Hyppy sujui ok, sitä tehtiin sopivasti pohjiksi joskus viime syksynä kennelpiirin ja KKH:n pentukursseilla. Kapulan ottaminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, kyllä Tärppä sen heittelyyn ja heilutteluun reagoi mutta ei vaan sitten kuitenkaan koskenut siihen. Merkille meno oli toki hauskaa joskaan meistä kumpikaan ei tainnut tajuta mistä oli kyse... Maassa oli merkki n. parin metrin päässä ja koira vietiin remmissä merkkiä hokien merkin taakse ja sitten annettiin nami ja sanottiin painokkaasti että merkki. Tuo oli about kolmen vartin pituinen koulutus ja koska ei olla pitkään aikaan käyty niin meinasi Tärpän keskittymiskyky loppua kesken. Sadesäästä huolimatta jäi kiva fiilis, ollaan elossa taas ja vaikka tuo ei mikään käytöskukkanen olekaan (koska ei ole opetettu...) niin kyllä sen kanssa voi tuon verran kylillä käydä.

Juuri äsken oltiin Tiinan, Markon, melkein-naapurissa-asuvan-bokserinaisen (siis en niin millään muista nimeä!) ja Sarin kanssa Lahelan Tertun parkkiksella treenaamassa. Koirat oli mielissään :). Pirre sai tehdä paikallaolon (meni vasta kolmannella maahan!), perusasentoja ja luoksetuloja. Perusasennot meni ihan ok muuten mutta luoksetulon yhteydessä Pirre jää vinoon ja kauaksi. Pitää kai pikkuhiljaa pidentää matkaa jolla pyytää tuota perusasentoa?

1469301.jpg

Tärppä sai enimmäkseen leikkiä. Peruasennoista sai namia, olin tyhmä ja palkitsin turhan huonoista peruasennoista, käsiapukin oli suht selkeä aikaisempiin harjoitteluihin verrattuna. Sitten tehtiin vähän seuraamisalkeita niin että Sari-täti leikki tuomaria ja peesasi aika lähellä. Tärppä keskittyi hyvin! Sitten taas leikittiin :).

1469299.jpg

Nessu teki vähän perusasentoja ja paikallaolon Onni seuranaan. Reilu 2 min, ei kovin pitkä matka mutta meni hyvin. Palkkasin maahan ja vielä erikseen loppuasennosta. Sitten tehtiin luoksetuloja ja ne ei oikein sujuneet, Nessu jäi miettimään onko se hommissa Sarin vai mun kanssa. Kannustin sitä (en arvaa tuota juuri torua silloin kun treenataan) ja kun Sari siirtyi kauemmaksi niin saatiin pari hyvää luoksetuloakin, matka ei tosin ollut kuin n. 15 askelta. Nessulla ei kyllä taida lähtökohtaisestikaan olla samanlaista vauhtia ja meininkiä noissa luoksetuloissa kuin Pirrellä, täytyy laittaa tämäkin korvan taakse!

1469298.jpg