Tärpän agit etenevät kivasti. Nyt päästiin vieläpä Sarin asiantuntevaan huomaan Tiinan ja Madden kanssa niin uskoisin että mennään mukavasti eteenpäin!

ATD:n treeneissä meitä oli viime maanantaina vain 4 koulutettavaa ja kaksi kouluttajaa. A-este ei mennyt kovin putkeen, viimeisellä toistolla Tärppä ei halunnut kiivetä sinne lainkaan. Lisäksi Tärppä vielä oksensi putkeen niin voisi kuvitella ettei ollut kovin hyvät fiilarit treenin jälkeen. Vielä mitä, itsenäinen harjoitus aita+putki meni hyvin molemmin puolin jättämällä koira sekä lähtemällä yhtä aikaa, verkkokepit tehtiin ilman remmiä ja ohjattuna esteenä puomi meni hyvin sekin.

1616671.jpg

Tärppä agileirillä, kuva Tarja Mulari.

Sarilla sitten käytiin läpi suoraan ohjaamista ja Tärppä tekikin kokonaista kolmen hypyn suoran molemmin puolin ohjattuna. Meinasi olla vaikeuksia saada Tärppä pois targetilta takaisin mun luokse ja pysymään siellä, tämä siitä huolimatta että namit eivät tuntuneet kuitenkaan olevan kovin vetovoimaisia. Mut Sari ja kalapullaiset kädet taisi olla ;). Rengastakin harjoiteltiin niin että Sari oli suoraan renkaan takana palkan kanssa, pari kertaa Tärppä meni kehikosta mutta jostain syystä taisin itse käyttää silloin "vastaista kättä". En tosin tiedä tarkoittaako "vastainen käsi" vielä yhtään mitään Tärpälle. Pöytääkin tehtiin muutama kerta. A:n alastuloa harjoiteltiin tavallisella namituksella ja lopuksi siitä sai oikein potin.