Viime viikolla en ollut oikein kirjoitustuulella, ja nyt en enää muista, mitä tehtiin agitreeneissä. Kehveli. Ja eiliset treenit jäi väliin kun olen flunssassa.

Ellen ihan väärin muista viimeviikkoista, tein Tärpän kanssa pari puomia ihan vain muistutukseksi, että tällainenkin este on ja se ei siis ole keinu. Jonkinmoista keinunteon treenikautta yritän tässä pitää, huonosti on suunnitelma pitänyt. Ai niin, nyt muistan (=lunttasin Mustin blogista); tehtiin kujakeppejä putken kera. Toiseen suuntaan meni hyvin, mutta kun putki oli toisella puolella ei enää mennyt ihan kohdilleen.

Kotitokoa on tehty vain kahdesti. Kaukojen asennonvaihtoja Tärpän ja Nessun kanssa. Tärpän odottamisharjoitukset jatkuu ja lisäksi kokeilin, mitä tuo tuumii liikkeestä maahanmenemisestä ja liikkeestä seisomisesta. Eipä tuo mitään tuuminut, teki niin kuin sanottiin tai nami näytti. Olin tosi yllättynyt!

Nessu on pyöritellyt perusasentoa neljännesosakäännöksissä ja pari paikallaoloa niin, että minä olen pois näkyvistä. Näissä stipluja ja onnistumisia, paikallaolohommissa aika yllättäväntuntuisia stipluja, sillä niin varovasti olen yrittänyt edetä. Kotona, sisällä, lyhyitä aikoja, minusta ei olisi pitänyt tapahtua ylösnousemisia, mutta silti niitä on pari tullut. Noh, helpotetaan, tää tulee kuitenkin olemaan sellainen liike, että Nessun pitää oikeasti tuntea olonsa luottavaiseksi ja turvalliseksi vaikka mua ei näykään.