Ollaan tehty sekä tokoa että agia. Yhdessä, ohjatusti ja keskenämme. Nessun lääkekuuri ja sairasloma on lusittu, mutta pidetään toki tarkkaa lukua Nessun liikkumisesta.

Kyläiltykin on, kävin katsomassa mainiota Plus-pentua Helsingissä. Plus asuu samassa huushollissa Tuplan ja Mollan kanssa. Molla osoittautuikin varsinaiseksi hurmuriksi ja on itse asiassa ensimmäinen skotti, johon saan tutustua ihan "livenä".

1244970724_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Plus

Nessu on ollut kerran ohjatussa agissa ja kerran Sarilla. Tärppä on ollut Sarilla ja ohjatuissa treeneissä. Ollaan hypitty parit kuviot kotonakin. Tokoiltu on Cardi Can ry:n -porukalla, ATD:n kisamaisissa treeneissä ja aika moneen otteeseen kotonakin.

ATD:n ohjatut agitreenit ovat olleet todella mielenkiintoisia. Tässä viime viikon maanantain harjoitus, Tärppä oli ainoana mukana Nessun viettäessä vielä tuolloin sairaslomaa.

1245351100_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lähdin tekemään harjoitusta sillä meiningillä, että katsotaan mihin asti päästään eli todennäköisesti vitosputkeen. Tärppä yllätti minut täysin ja takku tuli vasta 18 putkeen mentäessä. Pari kertaa jankattiin ja Nani neuvoi minut pitämään itseni kunnolla pystyssä ja jo vain onnistui putken väärän pään ohitus! Tärppä kyllä ylitti odotukseni! Minä olin alunperin sitä mieltä, että vitosputken lähestyminen (umpikulmaksiko tuota sanotaan?) on meille liian vaikea, mutta niin vain sekin sujui!

Viime maanantaina treeneihin lähti Nessu. Se suorastaan uhkui tarmoa Hymy! Tein ensin itsenäisenä harjoituksena ollutta hyppy-kepit -yhdistelmää. Muuten meni oikein hyvin ja pujottelu oli aika iloista ja reipasta, mutta ekat kerrat Nessu meni väärältä puolelta sisään kepeille. Ohjattuna harjoituksena oli tällainen rata:

1245351107_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jujuna oli mennä esteväli 3-4 A:n vasemmalta puolelta ja esteväli 10-11 A:n oikealta puolelta. Meinasi pitää vähän kiirettä... Ekalla kierroksella puskin Nessun vitoshypyltä 11 väärin päin. Uusinnalla onnistuin noudattamaan Nanin ohjeita ja saatiinkin korjattua Nessu A:lle. Varsinainen ongelmakohta olikin sitten este 11. En ehtinyt kutsumaan Nessua riittävän ajoissa A:n toiselle (vasemmalle) puolelle ja Nessu oikaisi mun luokse suorittamalla A:n. Ei ehditty hinkata tätä riittävästi, mutta ohjeeksi tuli tehdä sellaista harjoitusta, jossa on hyppy ja suora putki siten, että pikkuhiljaa putken ulostulopäätä käännetään ja itse juostaan vastakkaista puolta. Oikein harmitti, etten ottanut Tärppää mukaan, olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä, mitä tuossa harjoituksessa olisi tapahtunut Tärpän kanssa! Nessu oli mielestäni koko treenin ajan todella kivalla meiningillä ja teki hommia mielellään, meillä oli kivaa!

Itsenäisenä harjoituksena oli tällainen kuvio:

1245351114_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

En meinannut onnistua millään... En tahtonut oikein ehtiä tekemään valssia putken ulostulolle, koska Nessu piti saattaa aika pitkälle sisäänmenoon. Olisikohan ollut 4. tai 5. yrittämä, kun saatiin tehtyä harjoitus ilman estevirheitä ja silloinkin taisin tehdä putkella alkeellisen persjätön.

Tokohommeleissa ollaan saatu uskoa, edistytty ja masennuttu. Kaikkea vuoron perään ja yhtä aikaa Nauru! Cardi Can ry:n kimppatreeneissä Jenni teki havainnon, että Tärppä ei istu puoliakaan perusasennoista. Argh! Toisaalta Tärppä sitten esitti todella söpöä imutusseuraamista. Nessu hillui kapulan perässä eli heittelin sille kapulaa ja juoksin palautuksessa takaperin ja kapulan sai tiputtaa. Tein myös jättöliikkeitä ja kun seisominen vähän takkusi, tehtiin pelkkää seisomista. Kotosalla ollaan tehty vähän puunkiertoja, kaukoja ja jättöliikkeitä. Seuraaminen pitää ottaa piakkoin ohjelmistoon, samoin se hyppyliikkeen istuminen. Sitä istumista kokeilin jo vähän, mutta siinä on sarkaa vielä kasapäin. Tärppä on saanut tehdä perusasentoja ja paikallaoloja, vähän seuraamista. Leikkiminen on ollut aika vahvasti mukana kummankin kanssa ja treenit on edelleen aloitettu Jennin neuvomalla mainiolla nopeiden asentojen leikillä.

1244970659_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eikö Molla olekin hieno!

Toissapäivänä olimme jälleen Sarilla Tiinan ja Madden kanssa. Toivoin ohjelmaan samankaltaista "koira tulee ulos putkesta ohjaaja hukassa" -harjoitusta kuin mitä Nani teetti maanantaina. Sari suunnittelikin sukkelasti radan, missä oli vauhdittelua, putkisysteemiä ja 180-käännös pituudelta kepeille. Molemmat koirat meni ihan hemmetin hyvin, Nessu meni kepeillä taas ekat kerrat väärältä puolelta sisään, mutta meno oli iloista ja vauhdikasta. Tärpälle laitettiin kepit kunnon kujaksi ja Sari oli loppupäässä palkan kanssa. Se ei menoa haitannut ja Tärppä oli hurjan taitava! Ja itsellekin tuli semmoinen olo, että ei ihan hirveästi töpeksinyt Kieli ulkona. Oli oikein kivat treenit, kiitos!

Pääsin eilen ekaa kertaa ATD:n tokon kisatreeniin. Janina onkin järjestänyt hyvät treenit; kentälle rakennettiin kehä, meillä oli numerolaput jne. Nessun kanssa tein paikallaolon (alo), seuraamisen, liikkeestä maahanmenon ja kaukot. Paikallaolo oli muuten hyvä, mutta se vanha vaiva eli takaisin perusasentoon nouseminen ei toiminut. Seuraaminen oli suht ok, mutta ekassa pysähdyksessä perusasento oli ihan missä sattuu. Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, asento vino mutta se takaisin perusasentoon nousu ei onnistunut. Kaukot tehtiin niin, että oli vain kahden askeleen päässä Nessusta ja ne menikin tosi hienosti, Nessu ei vilkuillut liikkuria näyttötauluineen lainkaan ja nousi hyvin istumaan. Janina huomautti maahanmenon käsimerkistä, se oli liian pitkä. Todella tärkeää, että sain palautetta! En ollut huomannut asiaa itse lainkaan. Tärppä ei tehnyt muuta kuin vähän perusasentoja ja luoksepäästävyystreeniä.

Äsken kotosalla tehtiin Nessun kanssa kaukoja, puunkiertoja ja liikkeestä maahanmeno. Kokeilin kaukoja nyt neljän ja viiden askeleen päästä, onnistui suht hyvin. Tärpän kanssa yritin tehdä jonkinmoista perusasentotreeniä, mutta taidan tarvita siinä apunaksuttelijaa. Olin itse ihan eleetön, odotin pari sekuntia ennen kuin katsoin mitä Tärppä sai aikaiseksi, naksautin ja kaivoin namin taskusta. Aluksi tämä tuntui sujuvan tosi hyvin, mutta sitten Tärpän keskittyminen herpaantui aika tavalla. En ole varma, mistä tuo johtui. Tehtiin myös paikallaoloa kertaalleen ja leikittiin paljon.

1244970620_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tupla ja Plus

Kivaa, kun on juhannus! Ehdin ottaa monet treenit Nauru.