Tärpän eka virallinen agistartti meni loistavasti! Ei virhettä ja ihanneaikaankin ehdittiin -2,95 sekunnin pelivaralla. Netissä olevien tulosten mukaan etenemä on ollut ihan ok, vaikka ei tuota ylimääräistä aikaa juuri jäänyt. Sijoituttiin sitten tuolla vielä toiseksi, ja saatiin keko kivoja palkintoja. Mä olen erittäin antiruusuke- ja antipokaali-ihminen, mut nyt mä jo sekunnin ajan mietin ruusukkeen säästämistä...mut se meni kyllä nopeasti ohi. Yritin oikein piirtää Henri Luomalan tuomaroiman ja suunnitteleman radan, mutta en sit osannutkaan! Ylipäätään noiden ratojen piirtely on vaikeaa, mutta nyt mä vielä lisäksi unohdin, tehtiinkö yksi hyppyeste kerran vai kaksi... Niin että ei tule kuvaa radasta tännekään.

Rataantutustuminen meni ihan ok, rata oli sillai selkeä, että ei tullut ihmeempiä arpomisia miten minkäkin kohdan ohjaa. Hyppykorkeus oli 25 cm ja vähän hirvitti, kuinka kauaksi Tärppä mut jättää tuolla korkeudella. Yllättäen ei jättänyt; en osaa sanoa, oliko kyseessä pieni jännitys Tärpänkin puolelta, halusi tehdä rataa turvallisesti yhdessä, vai oliko kyse enempi siitä, että ollaan treenattu viime aikoina enempi kiemuroita ja hallintaa kuin irtoamista. Rata oli muutenkin todella kiva ensimmäinen virallinen kokemus, sillä siellä ei ollut keinua, pussia eikä rengasta. Eipä se olisi haitannut, vaikka nuokin esteet olisi radalle laitettu, mutta hyvä näin.

Tärpän juoksu alkoi sopivasti pari päivää kisan jälkeen, joten nyt ollaan treenitauolla muutama viikko. Uusia kisoja kyllä jo suunnitellaan!

Mut eipä mulla muuta, pitipähän päästä täälläkin hehkuttamaan asiaa :)!