Ystävänpäivä sujui rattoisasti koiranäyttelymatkalla Tampereella. Kiitos Taijalle puudelin kaunistamisesta ja kyydeistä! Näyttely oli Ulkomuototuomarit ry:n järjestämä koulutustukinäyttely. Lauantaina tuomarit olivat antaneet rotukoulutusta ja sunnuntaina arvostelivat koiria harjoitusarvostelijoiden seuratessa. Corgeista pembroket arvosteltiin ensin ja harjoitusarvostelijoita oli välillä toistakymmentä ja vähintään kuusi koko ajan. Välillä mietin, että onko parempi, että harjoitusarvostelijat ovat sankoin joukoin paikalla, kun tuomarina on rodusta oikeasti ymmärtävä tuomari Kim Vigsjö Nielsen vai onko systeemi ihan kauhea, kun kaikki kerääntyvät ihmismuuriksi pöydällä olevan koiran ylle ja ympärille... Mietin myös, miksi harjoitusarvostelijoiden määrä kutistui kahteen, kun cardiganien arvostelu alkoi, mutta olin koirani puolesta tyytyväinen. Tärpän kasvattaja Jossu esitti Tärpän ja hyvin esittikin, tuskin ne viime aikojen treenit tilannetta pelastivat ;). Tärppä oli nyt ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa, vaikka täytää viikon päästä 3 vuotta. Hyvin meni, laatuarvostelu erinomainen ja luokkavoitto! Paras narttu-kehässä Tärppä oli ensimmäinen (ja ainoa) ei-sijoittuva. Big-Wood'sit esitettiin myös kasvattajaluokassa *fanfaareja*: aina näyttelyn parhaaksi kasvattajaluokaksi! Ja Tärppä mukana rivissä :). 

Tässä vielä Tärpän arvostelu: "3 years. Exc. head & expression. Exc. neck & topline. Very good croup. Enough body for her age & developing. Bit forward placed shoulders & slightly short upper arm. Well angulated rear, improves in her movement."

Kai-Mei sukka, lahjaksi anopille. Tuli mun mielestä kauniit, mutta itselle liian suuren sukan kuvaaminen kun se on omassa jalassa ei tee ihan oikeutta ;). Lanka Colinetten Jitterbug.

Omia agitreenejä Sporttikoirahallilla ja ohjatusti AgiTokolassa, business as usual. Mukava päästä taas treenirytmiin yskätauon jälkeen!Sporttikoirahallilla rata, jossa kokeilin jaakotustakin. Sepä tuntui toimivan, sikäli mikäli kun edes tein sen oikein ;). Haparointia puomin alta menevään putkeen ohjaamisessa, on mulla tyystin hakusessa. Hyviä kepakoita, ekat on aina nopeimmat ja note to self: älä kehu koiraa "vau:lla" sisäänmenosta, se tuleepi kesken pujottelun pois. A-esteellä sain aikaiseksi Tärpän ekan kontaktiloikan ikinä. Tärpällä on alkeita 2 on 2 off -kontakteista, mutta enpä ole ikinä ottanut asiakseni tehdä toistojatoistojatoistoja tarpeeksi ja harjoitella asentoa itsenäiseksi. Olisi ehkä syytä, niin ei tarttis käydä aina yhdessä Tärpän kanssa tekemässä sitä kontaktia. Yhtä kaikki, A ei ollut ihan suoralla linjalla ja en mennyt tekemään alastuloa Tärpän kanssa, niinpä T ajatteli itse ja oikaisi vähän ja hyppäsi sivusta alas. Palautus kontaktille ja namia 2 on 2 offista. Pienemmällä puolella oli hyppytekniikkaharjoitus valmiina, tehtiin taas muutama toisto. Noin muuten ohjelmassa keppikulmat. En kyllä harjoitellut niitä mitenkään erityisen ajatuksella, olisi kyllä syytä. Kepit oli vinokeppeinä.

AgiTokolassa oli yhdeksän esteen rata, kiva harjoitus ja taas sitä tajusi kuinka vähän osaakaan. Saatiin Tärpän kanssa ns. nollakin, mutta kauneuspisteitä meille ei isommin jaeltu. Omassa liikkumisessa ja sijoittelussa on vielä niiiiiiin paljon työtä! Luulin jo, että mulla olis valssaamisesta aika hyvä käsitys, mutta ei tod. ole. Jalat menee kyllä oikeassa järjestyksessä, mutta millä nopeudella ja mihin suuntaan... Sillä valssilla kun vois oikeasti kuljettaa koiraa, eikä pyöriä sen edessä. Mut onneksi treenaaminen on sen verran hauskaa, että ei haittaa :P!