1.8.2006 Viilarintien kentällä

Pakko ottaa sellainen treeni, jossa tulee monta liikettä putkeen ja yksi iso palkka. Ei olla tehty tätä pitkään aikaan ja kisat on lauantaina.

Tiina oli LO ja pisti meidät muutaman muun treenaajaan (en tunne) kanssa paikallamakuuseen. Pirre oli NIIIIIIN hyvä! Viereinen koira lähti seikkailemaan, omistaja palautti sen paikoilleen. Kun omistaja poistui, koira lähti kuin ammuttuna omistajan perään. Ja Pirre ei edes katsonut sinne päin! Eli ihan perfect paikallaolo.

Sitten seuraamista. Kontakti vissiinkin ok, mutta seuraamisen paikka ihan siellä sun täällä. Pysähdyttäessä ei tee perusasentoa tai tekee sen sieltä kaukaa huonosta seuraamisasennosta viiveellä sivulletulopompulla. Rumaa...mutta onpahan sentään mukana.

Liikkeestä seisominen. Seurasi hyvin. Jäi seisomaan napakasti ja hetken mietittyään meni maate... Otettiin uusiksi niin, etten mennyt kovin kauaksi ja vapautin seisomisesta eikä siis tehty loppuasentoa.

Sitten hyppy. Tiina käski meidän kauemmaksi esteestä, sanoi ettei kisoissa saa hypätä niin läheltä. Tää oli mulle uutta ja alkoi vituttaa. Se kauempaa lähettäminen on sujunut huonosti, siksi on hypätty tosi läheltä ja nyt ei sitten saisikaan tehdä niin! Noh, se hyppy oli muutenkin hanurista. Muistaakseni hyppäsi vasta toisella käskyllä eikä pysynyt paikoillaan kun menin viereen. En muista, otettiinko tota uudestaan. Hypyn jälkeen enivei Pirre vapautettiin palkalle ja sen treeni oli siinä.

Nessu pääsi seisomaan puutarhapöydälle ja tädit (muut paikallaolleet treenaajat) jutteli sille mukavia. Meni Nessuksi tosi hyvin, vaikka pöytä oli kamala  (muovinen puutarhapöytä). Olisikos johtunut siitä, että tädit istuivat pöydän lähettyvillä omilla tuoleillaan eivätkä puuhanneet mitään. Alkoivat vain nätisti jutella kun saatiin Nessu pöydälle. Tiina syötti nameja ja taisi joku niistä vieraistakin syöttää Nessua.

Otettiin tuon jälkeen perusasentoa, seuraamista ja sitä maahanmenoa. Jankataan aina tätä samaa, mulla ei riitä keskittymiskyky nostamaan vaikeusastetta samalla kun ajatukset on Pirressä ja sen kisoissa. Nessu kyllä seuraa nätisti, en vain raaski lisätä matkaa ettei into katoa. Kai sen ehtii...?