Agitreeneissä, nimittäin. Oltiin Tärpän kanssa jälleen luksustreeneissä; kaksi kouluttajaa ja neljä koulutettavaa. Aiheina irtoaminen ja suoraan meneminen putken jälkeen.

Irtoaminen namialustalle sujui. Jopa niin hyvin, että Tärppä lähti ilman mitään turhia käskyjä tai lupia. Lähtöjätön opettelussa otettiin todennäköisesti iso askel taaksepäin. Harjoituksessa oli siis muuri ja ensin yksi aita. Sitten kaksi. Ja sitten kolme. Minä seisoin vain paikoillani ja annoin luvan lähteä. Lähtihän se. Ja hyppi kaiken myös takaisinpäin...

Toinen harjoitus oli aita, 90 käännös vasemmalle suoraan putkeen ja sen jälkeen suoraan eteen yksi aita. Tein vain kerran, Tärppä meni hyvin kun oli namialusta, ei edes vilkaissut minuun putken jälkeen. Toki tuota olisi voinut ottaa useammankin toiston, mutta ajattelin, että en hyydytä koiraa vahingossakaan.

1238237169_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Omin päin teimme keinua ja rengasta. Meni kivasti, ekalla kerralla teki renkaan kehikon ja renkaan välistä, huomautin ja vein toistoilla peremmälle. Palkkasin naksulla. Meni hyvin molemmin puolin, mutta vein aika tarkasti pitkälle asti. Kunhan kotona piha sulaa lisää, jatketaan harjoituksia omalla renkaalla, siinähän ei edes mahdu kehikon ja renkaan välistä. Tärppä oli ihan ilolla menossa keinulle. Kiipesi jälleen hitaasti "kynsillään" ja takajalat tosi leveällä, taisipa tuo kertaalleen ponnistaa keinun tapin päältäkin... Vaimensin laskeutumista vähän kädellä.

Lopuksi teimme ohjatusti A-esteen viime kertaisella ajatuksella eli ihan vain käskyllä, ei viemällä koira esteelle. Laitoin namit alasmenolle ja sinnehän se koira heilahti, ylös A:lle. Kertaalleen taisi hidastaa alastulon kanssa, mutta kun oli palkka odottamassa niin ei toistolla aikaillut. Ja pysyi aika kivasti kontaktilla odottamassa, että tulen perässä.

Juteltiin kouluttaja-Erjan kanssa 10-15 min. ja leikin sen ajan vetolelulla Tärpän kanssa. Se jaksoi ihan koko ajan! Niin että mikäs on hymistellessä tällaisen treenin jälkeen! Mietiskelin, että oliko Tärppä näin innokas johtuen viikon tauosta, juustopalkasta vai siitä, että harjoitukset oli simppeleitä eikä niissä jankattu mun osaamattomuutteni vuoksi jotain ohjauskuviota vaan mentiin aika suoraviivaisesti eteenpäin. Tai vaikka kaikki syyt yhdessä.

1238237098_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kotona on tokoteltu kertaalleen. Tärpän ohjelmassa oli paikallaoloa, asennonvaihtoja, perusasentoja ja seuraamista. Nessu teki asennonvaihtoja, oli paikoillaan ja teki seuraamisen pysähdyksiä sekä luoksetuloja. Pirre edistyi noutokapulan kanssa ja oli ihan himputin söpö.

Tärpän perusasennot ei ole hyviä. Olen tehnyt noita eteisessä peilin edessä naksutellen, tavoitteena tulla palkanneeksi koira hyvästä asennosta ilman, että minä kumartelen ja keekoilen sinne tänne. Mutta Tärppä tulee jotenkin turhan hitaasti sivulle. Tätä täytyy miettiä. Asennonvaihdot meni vähän sinnepäin, pitää pohtia josko vähän vaihtelisi harjoitusta, nyt junnataan paikoillaan eikä varsinaisesti olla edetty kohti tavoitetta siistiin asennonvaihtotekniikkaan. Paikallaolo oli hieno, nyt jätin makuuasentoon ja lisäsin kestoa. Seuraamiset meni kivasti, kokeilin lelupalkkausta ja kylläpä meillä olikin lystiä!

Nessun kanssa ei oltu ihan samalla aaltopituudella. Sain kämmättyä noissa asennonvaihdoissa sen verran, että päätin jättää toistot tällä kertaa väliin, etten tee lisää vahinkoa... Seuraamisen pysähdykset on kivoja, jos liikun vain yhden askeleen, useammasta pysähdysasento on vino ja vähän kaukana. Että eipä taida olla meidän seuraaminenkaan kovin häävillä tasolla! Luoksetulossa testailin sitä pysähdyskättä. Toimi kohtuullisesti, mutta jos jo olohuoneessa lyhyillä matkoilla ja hitailla vauhdeilla tulee askeleen kahden valuminen, niin mitä tuo on pitkällä matkalla ja tolkullisella vauhdilla? Ei ollut varsinainen yllätys, että yhden pysähdyksen jälkeen tarvittiin pari toistoa, ennen kuin teki hidastelemattoman suoran luoksetulon...

Pirre on ollut viime aikoina oikein tositosi reipas. Ihanaa! Niinpä tokotellessakin on ollut ihan eri meininkiä. Tein Pirren kanssa jotain pientä säätöä esim. asennonvaihtojen kanssa, mutta kun toiset kierrokset on taivaissa, paree ottaa muita harjoitteita. Naksuttelin Pirrelle suun avaamisesta noutokapulalle ja se avasi ihan kunnolla ja käytti hampaat kunnolla kapulan ympärillä. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että pitäisi saada Pirre nostamaan kapula maasta, vau! Tämä on aika rock-juttu, sillä Pirre ei ole varsinaisesti arvostanut noutokapulaa.

1238237289_img-d41d8cd98f00b204e9800998e